About Us

Julkaistu : 26 helmikuu 2014, 10:30 CET

Tekijä : Morten Vestberg

Yhteystiedot : Morten Vestberg

LEGO Groupin energiataloudellisuus parantunut 30 prosenttia vuodesta 2009

LEGO Groupin muista kuin taloudellisista tuloksista kerätyt poiminnat vuodelta 2013 näyttävät lupaavilta. Parannusta on tapahtunut niin ympäristöasioissa, toimittajien kanssa tehtävässä yhteistyössä kuin työturvallisuudessakin.

LEGO Group julkistaa 27. helmikuuta sekä taloudellisen tuloksen kattavan vuoden 2013 raportin että vuoden 2013 yritysvastuuraportin. Yhtiö julkaisee tuloksista nyt poimintoja, jotka kertovat LEGO Groupin vuoden 2013 muista kuin taloudellisista tuloksista.

”Tavoitteenamme on kehittää vastuullista toimintaa, mikä näkyy vuoden 2013 tuloksissa. Laajennamme toimintaamme kansainvälisillä markkinoilla ja pyrimme vaikuttamaan myönteisesti paitsi yhteiskuntaan myös koko planeettaan. Tämä näkyy kaikilla liiketoiminta-alueilla – niin leluturvallisuudessa, tuotannon energiataloudellisuuden parantamisessa, työturvallisuuskulttuurin kehittämisessä, vastuullisen toiminnan periaatteiden noudattamisessa toimittajiemme kanssa kuin lapsille suunnatussa markkinoinnissakin”, LEGO Groupin President ja CEO Jørgen Vig Knudstorp kertoo.

Valittuja poimintoja:
Ympäristö

• LEGO tuotantolaitosten energiataloudellisuus parani 6,7 prosenttia vuonna 2013.
• LEGO Groupin energiataloudellisuus on parantunut yhteensä yli 30 prosenttia vuodesta 2009.
• Vuonna 2013 LEGO Group liittyi Maailman luonnonsäätiön (WWF) Climate Savers -ohjelmaan. Näin LEGO Group sitoutuu hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen koko arvoketjussa ja LEGO tuotantolaitoksissa.

Työntekijät
• Vuonna 2013 poissaoloon johtavien työtapaturmien määrä oli 36. Vuoteen 2009 verrattuna luku on pienentynyt yli 40 prosenttia, ja poissaoloon johtavien työtapaturmien taajuus oli ennätyksellisen pieni – 1,7.
• LEGO Groupin työntekijämäärä on kasvanut noin 5 000 henkilöllä vuodesta 2009.

Energiataloudellisuuden parannukset
”Uskomme, että suurin yhteiskunnallinen vaikutuksemme näkyy tuotteidemme tarjoamassa mahdollisuudessa leikkeihin – lapsille kautta maailman. Tuotteemme inspiroivat ja kehittävät lapsia luovan leikin keinoin. Vaikutamme alati laajenevaan lasten joukkoon kautta maailman, joten meidän on varmistettava, että tuotteidemme valmistuksessa ja jakelussa noudatetaan kestävän kehityksen periaatteita. Tiedämme, että toimintamme vaikuttaa koko maapalloon”, Jørgen Vig Knudstorp toteaa.

LEGO Group pyrkii parantamaan LEGO tuotteiden energiataloudellisuutta jatkuvasti. Vuonna 2013 LEGO Groupin tehokkuus parani 6,7 prosenttia.

”Olemme erittäin tyytyväisiä tulokseen. Tämä tarkoittaa, että tehokkuutemme on parantunut viiden vuoden aikana yli 30 prosenttia. Vuonna 2013 saavutettu parannus vastaa hiilidioksidipäästöjen pienenemistä 6 500 tonnin verran”, kertoo LEGO Groupin Executive Vice President ja COO Bali Padda.

Vuonna 2013 aiempaa vähemmän tapaturmia
Ympäristövaikutusten lisäksi LEGO Group keskittyy myös työturvallisuuden kehittämiseen. Vuonna 2013 LEGO Groupin työtapaturmien taajuus oli 1,7 / miljoona työtuntia.

”Nykyinen turvallisuustasomme on kaikkein tiukimpien kansainvälisten standardien mukainen, mutta parannettavaa on silti. Maailmanlaajuisesti LEGO Groupilla on 11 755 työntekijää, ja vuonna 2013 työtapaturmien määrä oli 36. Tämä tarkoittaa, että työtapaturmien taajuus pieneni kaikkien aikojen pienimmäksi. Kunnianhimoista tavoitettamme emme kuitenkaan saavuttaneet”, kertoo LEGO Groupin Executive Vice President ja CFO John Goodwin.

Toimintatapojen muutos vie aikansa. LEGO Group perehdyttää uusia työntekijöitä, edistää turvallisuustietoisuutta ja kehittää raportointityökaluja jatkuvasti, minkä seurauksena turvallisuustekijät voidaan huomioida aiempaa paremmin ja vaaratilanteista ja tapaturmista voidaan raportoida tehokkaammin. Lyhyellä aikavälillä nämä tekijät todennäköisesti lisäävät työtapaturmien taajuutta.

”Ei kuitenkaan sovi unohtaa, että vuonna 2013 LEGO Groupista tuli entistäkin turvallisempi työpaikka, ja viidessä vuodessa on ehtinyt tapahtua merkittävää kehitystä. Vuonna 2009 yrityksen palvelukseen liittyi yli 5 000 henkilöä ja työtapaturmien määrä väheni yli 40 prosenttia”, John Goodwin toteaa.

Yhteistyö tehostaa vaikutuksia
Vuonna 2013 LEGO Group huomasi, että positiivisia vaikutuksia voi tehostaa entisestään tekemällä yhteistyötä kumppanien, toimittajien ja järjestöjen kanssa. Tämän vuoksi LEGO Group 2013 osallistui Maailman luonnonsäätiön Climate Savers -ohjelmaan ja sitoutui pienentämään hiilipäästöjä koko arvoketjussa – toimittajat mukaan lukien. Leluteollisuudessa tämä yhteistyöhanke on ensimmäinen laatuaan.

Tavoitteena on pienentää yhden LEGO tuotetonnin valmistamiseen kuluvan energian määrää vuoden 2016 loppuun mennessä 10 prosenttia vuoden 2012 määrään verrattuna. Samalla tasoitamme suoria ja välillisiä hiilipäästöjä hyödyntämällä uusiutuvia energiamuotoja.

”Olemme sitoutuneet jättämään tuleville sukupolville paremman maailman. Tämä yhteistyöhanke asettaa selvät suuntaviivat ja tarkoittaa myös sitä, että jatkamme tiivistä yhteistyötämme kumppaneidemme ja toimittajiemme kanssa myös vuonna 2014” Bali Padda kertoo.

LEGO Groupin vuoden tulos julkistetaan suorana verkkolähetyksenä 27. helmikuuta kello 11.30 Suomen aikaa. Voit seurata aihetta tai ladata tallenteen esityksestä sekä ladata heti esityksen jälkeen vuoden 2013 yritysvastuuraportin osoitteessa http://aboutus.lego.com/news-room.  

Lisätietoja:
Morten Vestberg,
Communications Manager,
LEGO Group,
+45 5215 9259
morten.vestberg@LEGO.com

Roar Rude Trangbæk,
Press Officer,
LEGO Group
+45 7950 4348
RRT@LEGO.com


Lataukset

  • Annual Report 2013

    The LEGO Group's Annual Report 2013

  • Responsibility Report 2013

    The LEGO Group's Responsibility Report 2013

  • Responsibility Impacts 2013

    Key infographics from the LEGO Group's 2013 Responsibility Report